top of page

Kissa, kukko ja kettu

Kivikeitto

Selkomukauttanut: Sini Kaartinen

Kivikeitto on eurooppalainen kansansatu.
Kansansatu on vanha tarina.

Kansansadut ovat satoja tai jopa tuhansia vuosia vanhoja.

 

Sadusta on monta versiota.

Eri Euroopan maissa

on kerrottu erilaista versiota samasta sadusta.

Joskus tarinoissa on tehty keittoa kivestä,

niin kuin tässäkin tarinassa.

Joskus taas keittoa on keitetty naulasta,

kirveestä tai napista.

 

Joskus tarinoissa keittoa on keittänyt matkaaja,

niin kuin tässäkin tarinassa.

Joskus taas keittoa on keittänyt sotilas tai munkki.

 

Ehkä tunnistat sadun

tai olet kuullut sen vähän eri lailla.


 

Olipa kerran matkaaja.

Hän kulki paikasta toiseen kävellen.

Matkaajalla oli kova nälkä.

 

Eräänä päivänä hän saapui pieneen kylään.

Matkaaja oli todella nälkäinen.

Kylässä hän tapasi naisen.

 

”Olisiko sinulla ruokaa minulle?”,

matkaaja kysyi.

”Olen kulkenut pitkän matkan

ja minulla on kova nälkä.”,

matkaaja jatkoi.

 

”Ei tässä kylässä ole ruokaa”,

nainen kertoi.

”Kaikki kyläläiset elävät nälässä.”,

nainen jatkoi.

 

”Voisitko sitten lainata minulle kattilaa?”,

matkaaja kysyi.

”Minulla on kivi, josta voin tehdä keittoa.”

matkaaja jatkoi.

 

”Kivikeittoa!

En ole koskaan kuullut kivikeitosta!”,

Nainen huudahti.

 

”Kyllä vain, kivikeittoa.”,

matkaaja sanoi.

”Jos lainaat minulle kattilaa

ja voin käyttää nuotiotasi,

teen meille molemmille kivikeittoa.”,

matkaaja sanoi.

 

Kylän asukkaita alkoi kerääntyä matkaajan ympärille.

Kaikkia kiinnosti,

miten kivestä tehdään keittoa.

Kukaan kylän asukkaista

ei ollut koskaan kuullut kivikeitosta.

 

Nainen toi matkaajalle kattilan ja vettä.

Matkaaja laittoi veden nuotiolle keittymään.

Kun vesi kiehui,

matkaaja otti kiven taskustaan

ja laittoi sen kiehuvaan veteen.

 

”Olisipa minulla suolaa ja pippuria,

niin keitto maistuisi paremmalta.”,

matkaaja huokaisi.

 

”Minulla on suolaa ja pippuria!”,

huusi eräs kylän asukas.

 

Mies toi matkaajalle suolaa ja pippuria.

Matkaaja lisäsi ne keittoon.

Sitten matkaaja maistoi keittoa.

 

”Maukasta.”,

sanoi matkaaja.

”Mutta jos minulla olisi sipulia,

niin keitto olisi vielä parempaa.”,

matkaaja jatkoi.

 

”Minulla on sipulia!”,

huusi eräs kylän asukas.

 

Niinpä hän haki sipulia ja toi ne matkaajalle.

Matkaaja lisäsi sipulit keittoon.

Sitten hän maistoi keittoa.

 

”Todella hyvää.”,

matkaaja totesi.

”Mutta jos minulla olisi porkkanaa,

niin keitto olisi vielä parempaa.”,

matkaaja jatkoi.

 

”Minulla on porkkanaa!”,

huusi eräs kylän asukas.

 

Niinpä hän haki porkkanaa ja toi ne matkaajalle.

Matkaaja lisäsi porkkanat keittoon

ja maistoi keittoa.

 

”Erittäin hyvää.”,

matkaaja sanoi.

”Mutta jos minulla olisi selleriä,

niin keitto olisi vielä parempaa.”,

matkaaja jatkoi.

 

”Minulla on selleriä!”,

huusi eräs kylän asukas.

 

Niinpä hän haki selleriä ja toi ne matkaajalle.

Matkaaja lisäsi sellerit keittoon

ja maistoi keittoa.

 

”Erittäin hyvän makuista.”,

matkaaja sanoi.

”Jos minulla olisi vielä lihaa,

niin keitto olisi vieläkin parempaa.”,

matkaaja jatkoi.

 

”Minulla on lihaa!”,

huusi eräs kylän asukas.

 

Niinpä hän haki lihaa ja toi sen matkaajalle.

Matkaaja lisäsi lihat keittoon.

 

Kun keitto oli hetken aikaa kiehunut

ja lihan palat olivat kypsiä,

matkaaja maistoi keittoa.

 

”Erinomaisen hyvää,

Nyt keitto on valmista!”,

matkaaja totesi.
 

”Hakekaa lautaset ja syödään yhdessä.”,

matkaaja sanoi kyläläisille.

 

Niinpä kyläläiset hakivat lautaset ja lusikat.

Jokaisen kodista tuotiin myös pöytä,

ja siitä tehtiin yhteinen ruokapöytä koko kylän asukkaille.

 

Kylän asukkaat söivät kivikeittoa innoissaan.
Se maistui kaikille!

 

”Tämä on parasta keittoa,

mitä olen koskaan syönyt”,

sanoi nainen, joka oli lainannut matkaajalle kattilan.

 

”Niin on!”,

sanoivat kyläläiset yhteen ääneen.

 

Kyläläiset ihmettelivät,

miten kuulivat kivikeitosta nyt ensimmäistä kertaa.

 

”Jätän teille kiven kiitokseksi yhteisestä ruuasta.”,

matkaaja sanoi kyläläisille.

”Nyt voitte tehdä kivikeittoa yhdessä,

kun seuraatte käyttämääni reseptiä.”

matkaaja jatkoi.

 

Niin kyläläiset keittivät kivikeittoa

vielä monta vuotta myöhemmin.

Nyt heillä oli aina ruokaa,

eikä heillä enää koskaan ollut nälkä.


Sen pituinen se.

bottom of page