IMG_5676.JPG

Satuhetki selkosuomeksi

Satuhetki selkosuomeksi esittelee erilaisia kulttuureja sekä Suomessa että muualla maailmassa. Muokkaamme tarinoita selkokielelle ja kerromme niitä erilaisissa tapahtumissa. Myös muut toimijat saavat käyttää tarinoitamme. 

Olemme järjestäneet Satuhetki selkosuomeksi -tilaisuuksia yhteistyössä Hyvinkään kirjaston kanssa. Ensimmäinen tilaisuus pidettiin kesäkuussa 2021. Alla on kolme selkokielellä kirjoitettua tarinaa. Yksi on Suomesta, yksi Venäjältä ja yksi Māorien alkuperäiskansalta. Selkokeskus on hyväksynyt selkokieliset tekstit.

Voit käyttää näitä tarinoita omissa tapahtumissasi, joissa kerrotaan tarinoita. Mainitsethan Selkokulttuuri ry:n tapahtuman yhteydessä.

Antero Vipunen

Katso Antero Vipunen tarina selkosuomeksi. Video sopii koko perheelle.

Video on toteutettu yhdessä Selkokulttuuri ry:n ja Hyvinkään kaupunginkirjaston kanssa. Video kuvattu Lasten ja nuorten kulttuuritalo Villa Artussa Lastenkulttuurikeskus Rullan Metsänpeitto-näyttelyssä.

Miten voi rakentaa veneen taian voimalla?
Miten voi herättää nukkuvan jättiläisen?

Yksi tarina Kalevalasta vastaa näihin kahteen kysymykseen.
Kalevala on kirja, jossa on monia vanhoja tarinoita pohjoisesta.
Tarina jättiläisestä nimeltä Antero Vipunen on yksi niistä.

Kauan, kauan sitten Pohjolassa

Asui vanha ja viisas mies.

Hänen nimensä oli Väinämöinen.

Hän tunsi monia loitsuja.

 

Kerran hän päätti rakentaa veneen.

Hän ei käyttänyt työkaluja. 

Hän ei käyttänyt käsiään. Ei, ei.

Hän käytti taikasanoja ja rakensi veneen niillä.

 

Vene oli melkein valmis, mutta oho

Väinämöisen taikasanat loppuivat kesken.

Hän ei tiennyt, miten rakentaisi veneen loppuun.

Hän sai idean!

Väinämöinen lähti matkalle

etsimään taikasanoja, joita hän tarvitsi.

Hän kuuli Antero Vipusesta.

Antero Vipunen oli ikivanha jättiläinen.

joka tunsi monia taikasanoja ja tarinoita.

Väinämöinen päätti löytää Antero Vipusen.

 

Se oli vaikea tehtävä.

Väinämöinen etsi Antero Vipusta kaikkialta.

Lopulta, keskeltä vanhaa metsää

hän löysi jättiläisen.

 

Mutta Antero Vipunen nukkui.

Hän oli nukkunut niin pitkään, 

että iso mäntypuu kasvoi hänen nenästään.

Mänty oli iso ja korkea.

Kestää kauan, että puu kasvaa niin isoksi.

Niin iso Antero Vipunen oli,

ja niin kauan hän oli nukkunut.

 

Väinämöinen alkoi herättää jättiläistä.

Hän yritti laulaa kovalla äänellä.

Hän yritti taputtaa käsiään.

Hän huusi kovaa jättiläisen isoon korvaan:

”HERÄÄ! HERÄÄ!”

 

Mutta mikään ei herättänyt Antero Vipusta!

Väinämöinen päätti kaataa puun, 

joka kasvoi Antero Vipusen nenästä.

Se herätti jättiläisen! 

Hän avasi silmänsä, avasi suunsa…

Ja nielaisi Väinämöisen!

 

Nyt Väinämöinen oli jättiläisen vatsassa.

Hän halusi edelleen tietää taikasanat venettä varten.

Väinämäinen alkoi hyppiä ja juosta ympäri Antero Vipusen vatsaa.

Jättiläinen ei pitänyt siitä.

“Ole kiltti ja lopeta, Väinämöinen!” Antero Vipunen sanoi.

“Kerro minulle taikasanat, niin lopetan”, vastasi Väinämöinen.

“Hyvä on”, sanoi jättiläinen ja kertoi taikasanat.

“Kiitos!” sanoi Väinämöinen ja lähti jättiläisen vatsasta.

 

Antero Vipunen oli onnellinen 

ja meni takaisin nukkumaan.

Väinämöinen palasi kotiin.

Hän käytti taikasanat,

jotka oli saanut Antero Vipuselta.

Ja rakensi veneensä valmiiksi.

Se oli kaikkein kaunein vene.

Ja se kulki todella nopeasti.

Loppu.

Selko-merkki_suomi_mv_bitmap (1).tif
 

Kuinka koirista ja ihmisistä tuli ystäviä

Onko sinulla koira? 

Kerron sinulle nyt, 

kuinka ihmisistä ja koirista tuli ystäviä.

 

Kauan sitten oli koira.

Koira oli rohkea ja rehellinen.

Samalla koira oli myös yksin ja yksinäinen.

Se halusi löytää ystävän.

Koira halusi itselleen ystävän, 

joka olisi yhtä rohkea kuin se itse.

 

Kerran se tapasi metsässä jäniksen.

Koira kysyi: ”Jänis, haluatko olla ystäväni?”

”Tietenkin”, – vastasi jänis, ”ollaan ystäviä.”

He leikkivät yhdessä koko päivän.

Yöllä he menivät nukkumaan jäniksen taloon.

Keskellä yötä koira kuuli, että hiiri hipi talon ohi.

Koira alkoi haukkua ja jänis heräsi.

Jänis pelästyi ja sanoi koiralle:

 ”Mitä sinä teet? Ole hiljaa! 

Susi saattaa kuulla sinut.”

Koira ajatteli, että ehkä jänis ei ole 

hänelle sopiva ystävä, kun se pelkää susia.   

Ehkä susi olisi rohkeampi ystävä.

 

Seuraavana päivänä koira hyvästeli jäniksen 

ja meni etsimään sutta.

Se löysi suden keskeltä metsää ja kysyi:

”Susi, haluatko olla ystäväni?”

”Kyllä haluan!” vastasi susi. 

”Meillä voisi olla hauskaa yhdessä”.

Koira ja susi metsästivät yhdessä koko päivän.

Yöllä he menivät nukkumaan suden luolaan.

 

Keskellä yötä koira kuuli, että sammakko hyppi luolan ohi.

Se nousi ylös ja alkoi haukkua.

Susi oli vihainen. 

”Ole hiljaa, typerä koira”, se sanoi.

”Karhu saattaa kuulla sinut, ja tulla hakemaan meidät”.

“Ahaa”, ajatteli koira, “myös susi pelkää jotakuta.”

 

Aamulla koira hyvästeli suden ja meni etsimään karhua.

Karhu oli lähellä syömässä vadelmia.

Koira kysyi: 

”Karhu, haluatko olla ystäväni ja asua kanssani?”

”Kyllä haluan”, sanoi karhu. 

Koira ja karhu menivät karhun koloon lepäämään.

 

Keskellä yötä koira kuuli, että käärme liukerteli karhun kolon ohi.

Koira nousi ylös ja alkoi haukkua.

Karhu pelästyi ja sanoi koiralle: 

”Ole hiljaa! Ihminen voi kuulla sinut. 

Sitten se tulee ja metsästää meidät.”

Koira yllättyi siitä, että karhukin voi pelätä jotakuta.

 

Aamulla koira lähti etsimään ihmistä.

Se löysi ihmisen keräämässä sieniä puun alta.

”Ihminen, haluatko olla ystäväni?” koira kysyi.

Ihminen suostui. 

Koira ja ihminen menivät hänen kotiinsa.

Kotona ihminen ruokki koiraa 

ja rakensi sille lämpimän kopin talonsa viereen.

Joka yö koira herää ja haukkuu, 

kun se kuulee outoja ääniä.

Mutta ihminen ei pelkää.

Ihminen sanoo koiralle: 

“Kiitos, kun suojelet kotiamme yöllä.”

 

Näin koirasta ja ihmisestä tuli parhaat ystävät. 

Ja siitä lähtien ne ovat asuneet yhdessä.

Selko-merkki_suomi_mv_bitmap (1).tif
 

Māui ja valtava kala

Māorit olivat ensimmäiset asukkaat maassa, 

jonka nimi on nyt Uusi-Seelanti. 

Māorit kutsuvat maata Aotearoaksi. 

Aotearoa tarkoittaa pitkien valkoisten pilvien maata. 

Tämä Māorien tarina kertoo siitä, 

miten Aotearoan pohjoinen ja eteläinen saari syntyivät.

 

Kauan sitten kaukana täältä,

asui poika nimeltä Māui.

Hänellä oli neljä isoveljeä,

jotka rakastivat kalastamista.

Myös Māui halusi kalastaa,

mutta aina kun hän pyysi päästä mukaan kalaan,

veljet sanoivat ei.

He sanoivat, että Māui oli liian nuori ja pieni kalastamaan.

 

Eräänä päivänä Māui päätti lähteä veljien mukaan, 

sillä hän halusi tulla taitavaksi kalastajaksi.

Koko yön Māui kutoi erityistä siimaa onkeensa.

Hän lausui loitsun, joka tekisi siimasta vahvan.

Hän kiinnitti siimaan leukaluun, 

jonka hän oli saanut esi-isältään.

Leukaluusta tuli ongenkoukku!

 

Aikaisin aamulla Māui otti siiman
ja meni piiloon veljensä kanoottiin.

Veljet eivät huomanneet Mauia,

vaan lähtivät merelle.

Kun veljet tulivat kalapaikalle,

he laskivat ankkurin merenpohjaan.

Siitä Maui tiesi, että he olivat kaukana rannasta.

Māui hyppäsi esiin piilostaan!

Veljet yllättyivät, mutta kanootti oli liian kaukana rannasta,
joten he eivät kääntyneet takaisin.

 

Veljet suuttuivat Māuille.

“Sinä huijasit meitä! Ei ole ihme,
että emme ole saaneet yhtään kalaa”, he sanoivat.

“Minä tulin mukaan, koska haluan,
että minusta tulee taitava kalastaja”, Māui vastasi.

“Laittakaa siimat veteen.
Minä lausun loitsun”, Māui jatkoi,

“Loitsu auttaa teitä saamaan kalaa paljon enemmän kuin ennen”.

“Selvä”, veljet sanoivat ja laskivat siimansa veteen.

 

Māui alkoi lausua loitsua.

Samalla hetkellä veljet alkoivat nostaa kanoottiin kaloja.

Pian kanootissa oli vuoren kokoinen kasa kaloja.

“Me olemme parhaita kalastajia”, veljet sanoivat.

 

“Nyt on minun vuoroni”, sanoi Māui.

Hän otti esiin oman siimansa.
Veljet alkoivat nauraa.

“Et sinä tuolla saa kalaa”, veljet sanoivat.
“Saat korkeintaan merilevää”, he vitsailivat.

“Lopettakaa nauraminen ja antakaa minulle syötti”, Māui pyysi.

Veljet eivät suostuneet auttamaan Māuia.

“Selvä!”, sanoi Māui ja kaivoi nenästään verta, 

jonka hän laittoi syötiksi koukkuun.

Hän jatkoi loitsuaan ja heitti siiman veteen.

Siima upposi syvälle merenpohjaan.

Jokin tarttui koukkuun,

ja yhtäkkiä siima oli kireä.

Jokin veti kanoottia veden alla niin nopeasti,

että veljien piti tarttua kiinni kanootin reunoista.

“Päästä irti! Saalis on pelottava!” veljet huusivat.

Mutta Māui piti tiukasti kiinni siimasta.

 

Hitaasti Māui veti valtavan suuren kalan ylös vedestä.

Kala oli yhtä iso kuin vuori.

Veljiä pelotti.

“Tämä kala on lahja meidän kylällemme”, Māui sanoi.

“Vahtikaa kalaa, minä käyn hakemassa kyläläiset”, Māui lisäsi.

Veljet lupasivat odottaa. 

Mutta he olivat ahneita.

Heti kun Māui poistui näkyvistä,
he alkoivat pilkkoa kalasta isoja paloja itselleen.

 

Kyläläiset hämmästyivät, 

kun he saapuivat paikalle ja näkivät kalan. 

“Sinä olet paras kalastaja Māui”, he kehuivat.

Veljet jatkoivat kalan pilkkomista.

He olivat ahneita. He leikkasivat kalaan isoja koloja. 

Kolot olivat kuin suuria laaksoja ja vuoria.

Monia satoja ja tuhansia vuosia myöhemmin
näistä laaksoista ja vuorista syntyi Aotearoa.

Aotearoasta tuli monien lintujen, kasvien, eläinten ja ihmisten koti. 

Nykyään ihmiset kutsuvat Māuin suurta kalaa
Aotearoan pohjoiseksi saareksi.

Māuin veljien kanoottia kutsutaan Aotearoan eteläiseksi saareksi.

 

Tämä oli tarina Māuista ja valtavasta kalasta.

Selko-merkki_suomi_mv_bitmap (1).tif